Juhannuksen puhdetyöt

Vietimme ihanan harvinaiset juhlapyhät mieheni kanssa, emmekä reissanneet missään koko juhannuksena. Jopa sukulaisilta oli toivottu poissaoloa. Olipa upeaa. <3 Tietenkään paikoillaan ei voinut olla, joten kumpikin meistä otti pientä projektia pyhien ajaksi. Heh!

Ostaessamme talon saimme siitä kattavan kuntoselvityksen, jossa kävi ilmi rossipohjan haltijaorren "rappeuma". Eli itse orren saama tihulaisvyöry aikoja sitten yhdessä tietyn rossipohjan kohdan sortumisen kanssa aiheutti sen hiljalleen tapahtuvan paikaltaan valahtamisen.

Ja nyt, kahden vuoden jälkeen, oli aika korjata asia. Ihanan mieheni toimesta. <3
Hän tunkkasi (KYLLÄ, luit oikein), TUNKKASI, meidän talon. Millä? Teollisuustunkilla!
Eli siis hitusen järeämällä versiolla normitunkista, jolla nostellaan autoja. Tämän kyseisen kapistuksen kapasiteetti oli 10 000 kiloa. Uskoinko, että homma toimisi? En hetkeäkään. Lensinkö perseelleni, kun näin talon hitaasti nousevan? Olisin lentänyt, mikäli en olisi jo tilanahtaudesta johtuen sillä istunut. US-KO-MA-TON-TA!!!


Hitusen uutta muottia, siihen mäskiä, vähän odottelua, paljon lihasvoimaa, uutteraa sahausta, pientä fiksailua ja sadattelua. Tässä resepti uuteen haltijaorteen, talon kolmen sentin nostoon ja suoraan lattiaan. HURRAA!!!


Minun projektini?
Keväällä sain vanhemmiltani käytöstä poistetun altaan, kun äitini päätti laittaa pihan uusiksi. Sille löytyikin luonteva paikka mustaherukkapuskien korvaajana, jotka olivat keväällä saaneet tappotuomion ärhäkän äkämäpunkin takia.
Kaivaessani altaan kuoppaa muistin elävästi, miksi en ikinä aikaisemmin ollut ryhtynyt hommaan...sitä kaivamisen määrää!!! Kaiva ja sovita, kaiva ja sovita, JA KAIVA JA SOVITA!!! RAAH!
Mutta, kuten kaikki "hyvä" aikanaan, myös tämäkin (Luojan kiitos) loppui. Muutama kottikärryllinen hiekkaa tukemaan allasta ja vettä päälle. Voi että, kaverista tuli nätti kuin sika pienenä!

Altaan rakennusprojekti tulikin tarpeesen, sillä villiintyneet maanpeittokasvini keskipenkistä, suikeroalpi ja rönsyakankaali, saivan siten uutta kasvutilaa altaan reunalta, yhdessä ylioppilaan ja pikkusärkyneensydämen kanssa. Ja löysipä aikansa muutoissa mukana seurannut ankkapesuekin paikkansa. Aina sihen asti, kunnes koira päätti hakea itselleen leikkikaverin...



Allas on vielä viimeistelemättä vastakkaiselta sivulta ja sinne suunnittelen tekeväni betoni-kivi-seinämän, jolla allas pysyy varmasti paikallaan. Sinne ja tänne voisi jättää pieniä koloja mullalle ja kivikkokasveille, jotka saisivat sitten rauhassa vallata koko tukiseinän.
Mutta sitä voin jatkaa vaikka ensi kesänä. ;)

Unohtamatta tietenkään juhannuksen pääteemaa, rentoutumista, perustimme kesäkeittiön. Idylliseen paikkaan, omenapuun alle. Sinne raahasimme grillin, pöydän ja tuolit. Sekä kaikkea muuta tarpeellista, niin tarvittaessa


Kaivoin varpaani pehmoiseen nurmikkoon, haistelin ihania tuulahduksia grillistä, lekottelin varjossa, siemailin kylmää juomaa ja rapsuttelin koiraa. Täydellinen kesäpäivä. Täydellinen.
Tulkoon niitä vielä monta lisää, meille kaikille.


Elämästä nauttien, Myyrä

Perennapenkissä suhisee (suihkepullo ja s**tanat)

Ah, kesä!
Tuo tuholaisten ja muiden ikävien yllätysten aika. Se hetki kevään ja syksyn välillä, jolloin kaikki mahdolliset pienet mönkiäiset nousevat piilopaikoistaan ja saapuvat buffettiin. Minun puutarhaani.

Viime kesänä epämääräiset, pienet vihreät toukat (mittarimadon näköiset) löysivät luvatun maan, kohteena palava rakkaus. Tänä kesänä oli pääruoan vuoro, ja vaikka kuinka vannotin itselleni seuraavani tuhojen etenemistä, pääsivät pirulaiset yllättämään. Vaihtoivat lajia, maurinmalvan poikasiin, jotka rakkaudella siemenestä hoivasin.
Päivä istutuksen jälkeen, siis PÄIVÄ, huomasin lehdissä ikävän näköisiä syötyjä reikiä. Lähempi tarkastelu osoitti vanhojen tuttujen olevan asialla.
Saivat hellävaraisen kuljetuksen tiilen päälle ja vähemmän hellävaraisen lopun, kun esittelin heidät lenkkareilleni.
"Toukka, lenkkari.
Lenkkari, toukka.
Suudelkaa."



Tarkkaillessani yli-innokkaan lappuliisan viehtymyksellä "pääpenkin" mahdollisia ötökkäkolonnia, jäi pihan keskellä oleva perennapenkki melko lailla huomiotta.
Big Mistake. HUGE!!!
Toissapäivänä päätin osoittaa huomiota kirjokuunliljalle ja siirtää sen pääpenkistä keskipenkkiin lajitoverinsa alta. Istutuksen jälkeen ihailin pikkusärkyneensydämen loistoa. Voi, kuinka paljon kukkasia, ja nuppuja ja kirvoja niissä nupuissa! Jos otit kukkavarren sormien väliin ja vedit varovasti ylös asti, oli tuloksena noin kuutiosenttimetrillinen kirvoja kämmenellä...yäk...koko naapurusto takuulla kuuli mitä oli tekeillä, kun meiltä kantautuu ei-niin-valikoituja sivistyssanoja sekä aina välillä "KIRVAINFESTAATIO!"
Kuva on otettu kahden päivän vastaiskun jälkeen, joten niiden pirulaisten määrä ei vastaa todellisuutta.


*huokaus*
Ja viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, suorana seurauksena kirvojen laajasta kirjosta, muurahaiset. Sinänsä hyödyllisiä kavereita, pitävät käärmeet loitolla ja ilmaavat maata jne. MUTTA se, mitä en sulata, on kukintojen pilaaminen.
Eritoten minulle rakkaan, tontilla jo vuosia ennen meitä olleen pionin kiusaaminen. Jostain kumman syystä (ei aavistustakaan miksi), muurahaiset ovat viehtyneet tallustelemaan pionin nupuilla ja erittämään niihin sitkasta ainetta, joka estää nuppuja avautumasta, ilman apua.


Mutta ei syytä huoleen, kun hätä on suurin, on apukin lähellä!
Nimittäin äiskän hyvät neuvot ja mäntysuopaliuos!
Otetaan ruokalusikallinen liuosta ja laitetaan se pumppupulloon (vetoisuus n. 3 dl) ja lisätään päälle haaleaa vettä. Sekoita ja sumuta. Ja sumuta. Ja sumuta. Ja sumuta. Kunnes tihulaiset ovat kadonneet.
Pionin ollessa kyseessä pari suihkausta suoraan nuppuun ja hellävarainen hieronta riittävät pesemään "liiman" pois.
Itse sumutan illalla, koska silloin aine vaikuttaa yön yli, eikä haihdu päivän lämmetessä. Luonnollinen, väliaikainen ratkaisu. Jatkotoimenpiteet vaatia tiukkaa kasviseurantaa ja uusintakäsittelyä tarvittaessa. Kiroilulla ei ole todettu olevan tehoa lisäävää vaikutusta, mutta vähentää sumuttajan verenpainetta.

Vielä lopuksi, oikein hyvää juhannusta kaikille!

Torjuntaterkuin, Myyrä

Kesäherkkuja

Ah, nyt kai voitanee sanoa, että kesä on VIHDOIN täällä!

Ensimmäinen kesäkuun kunnon hellepäivä on saapunut ja sen innoittamana ajattelin jakaa teidän kanssanne pari hyvää reseptiä.

Viikko sitten juhlimme hyvän ystäväni kolmekymppisiä, jonne lupauduin tekemään ihanaisen raikasta raparperi-sitruunamehua. Omassa pihassa kun tuota raparperia on riesaksi asti, joten mielelläni sitä muillekin lahjoitan. Muodossa tai toisessa. ;)

Raparperi-sitruunamehu

1 kg kuorittuja, paloiteltuja raparpereita (eli n. 2 kg tuoreita varsia)
2 sitruunaa viipaloituna
1/2 kg sokeria
2 l vettä

Lisää paloiteltujen raparperien kanssa samaan astiaan sitruunat ja sokeri.
Kaada päälle kiehuva vesi, sekoita, kunnes sokeri on liuennut ja peitä kelmulla.
Anna seistä seuraavaan päivään, siivilöi ja laimenna maun mukaan.

Avot!

Itse käytän vettä laimentamiseen suhteessa 1:1, mutta myös maustetut ja peruskivennäisvedet käyvät. Ja lisäksi raparperiperkeet voi käyttää maittavaan piiraaseen. Suosittelen!


Ja sitten, eilen se iski.
Se suunnaton kaipuu päästä luonnon rauhaan, toteuttaa syvintä saalistusviettiään ja todistaa olevansa ravintoketjun huipulla.
Eli lähteä kalaan. Ongella. Ja madoilla. Isännän ja koiran kera.

Meillä on käynyt satumainen munkki saada talo järven läheltä, joka kuhisee kalaa ja kauniita rantoja. Ja vielä omistaa tontti, jonka jokaisesta multalapiollisesta löytää madon tai kaksi. Bravo!
Ja niin, matka alkoi. Ja kesti...melkein kolmatta tuntia. =D
Kalassa kuultua:
"Tatu, et mene sinne. Ei, EI! Nyt pois sieltä! P*rkele!" xD

Kyllä, siinä missä meidän suurin saalistuviettimme perustuu kohon liikkeiden seurantaan ja niiden tulkitsemiseen, koiramme vietti perustuu...noh, kohon seurantaan ja sen saalistamiseen...törppö. Tuossa kummallisessa styroxpallossa on jotain kerrassaan lumoavaa voimaa, kun rakkimme kirmaa pitkin joentörmää kohon luota toiselle ja huonolla menestyksellä yrittää niitä syödä...mutta lopulta se on jo hauskaakin.

Saaliina kolme ahventa. Ja lukemattomia irtipäässeitä särkiä (mikä ei sinänsä harmita) ja puhkisyötyjä matoja (mikä harmittaa).
Onneksi ruoan saaminen pöytään ei ole enää ko. asiasta kiinni, sillä perherauhahan siitä kärsisi. Ainakin miehen mielestä käy luonnon päälle, kun nainen saa kaikki kalat ja hän ei yhtään. Heh...suuri valkoinen metsästäjä on saapunut. ;)
Mutta kyllä pannulla oikeassa voissa paistettu kyrmyniska oli hyvää, vielä kun omasta kasvihuoneesta haki tilliä väliin. Ah!


Ja, mitäpä nainen olisi kokatessaan, ellei tekisi jälkiruokaa.
Olen jo pitkään haaveillut Schwarzwaldin kakusta, johon tulee rutkasti kirsikoita.
Siis niitä tuoreita ja aitoja, ei sokerilitkuisia könttejä. ;)
Vihdoin ja viimein niitä kaupasta sain ja monivaiheinen taipaleeni kohti valmista unelmajälkkäriä alkoi.
Hirmuisen vatkauksen, vaahdotuksen, sekoituksen, marinoinnin, liköörinmaistelun, paistamisen, testailun ja tarkan suunnittelun myötä, uurastukseni palkittiin.
Upea, mahtava, kaunis ja lumoava kakku oli valmis.
Jotkus haluavat peittää kakkunsa reunat siistiksi kermavaahdolla, mutta minusta tämän kakun tulee saada olla ja esiintyä ihan silteeltään. ;)
Reseptin löytää jokainen Ruokala.fi-osoitteesta ko. nimellä.


Herkutellen, Myyrä

Puukäsityöt 1-0-1 (...ja hitusen sisustusta...)

Isännän uskomattoman panostuksen jälkeen kasvihuoneen rakennuksessa koin olevani hieman alakynnessä, joten otin asiakseni tehdä itse itselleni istutusaltaan.
Pätevien piirrustusten (eli mieheni) perusteella tietysti. ;)

Suunnitelmana oli tehdä neljä "H-kirjainta", joiden kehikkojen sisään kokoaisin altaan painekyllästetystä puusta. Hommahan meni tietysti puihin jo siinä vaiheessa, kun menin ensimmäisenä ruuvaamaan kiinni kaksi päätylautaa per pääty. H-kirjainten sisäpuolelle. Eli siis sinne puolelle, minne piti saada TÄYSIMITTAISET pohjalaudat kiinni...mutta jostain kumman syystähän ne eivät enää oikein noiden päätylautojen läpi sinne sopineet. Ja piirrustukset uusiksi. xD

Noh, sain kehikon pystyyn, eli "päätyhoot" ylös ja muutamalla pohja- & päätylaudalla tuettua muotoonsa. KUNNES...tajusin, että kaksi muuta kehikkoa eivät mahtuisi pohjalautojen ympärille, sillä olin ruuvannut ko. laudat liian leveälle kiinni päätykehikoihin...elikkä ei muuta, kuin mitta ja kynä käteen ja sen jälkeen pistosahalla palat pois pohjalaudoista. Ja kaksi muuta hoota paikoilleen, tukemaan altaan pohjaa keskeltä.

Valmistako? HAH!
Onneksi tajusin ENNEN sivulautojen kiinniruuvausta tarkistaa kasvihuoneen oven ja istutusaltaan leveyden. Tulos? Ovi 66 cm leveä, allas 65 cm leveä. Ilman lautoja. Joten, ei kuin naapurista apua, ja altaan alku sisälle kasvihuoneeseen ennen sivulautojen kiinnitystä.
Loppupäivä menikin mukavasti muhevassa +45 asteen lämmössä lautoja ruuvaillessa. Jähdytellen välillä porakoneen moottoria infernaaliselta ylikuumentumiselta, ladaten akkua virran vähetessä ja kiroillen kuin merimies omia mokia.

Mutta, auringon alkaessa laskea(luit aivan oikein, eli MYÖHÄÄN illalla), allas oli valmis, ja minulla ruuvauskäsi voimaton ja kipeä. Sekä selkä hitusen jumissa ja tukka pitkin päätä. Mutta allas oli VALMIS, VALMIS!!! *halleluja*

Seuraava päiväkin menikin mukavasti allasta sutiessa Vinha värikartan Lyylikki-värillä. =D Ja sitä seuraava päivä askarrellen ensin muovia altaan pohjalle (estämään painekyllästetystä mahdollisesti lähtevien ei-niin-terveellisten aineiden pääsyä multaan),
muovipohjan salaojittamisella (eli soraa pohjalle noin 5-10 senttiä), maanpeittokankaan laitolla (estämään mullan sekoittuminen soraan) ja viimein, tuontimullan (Koukkujärven jätteekäsittelykeskuksesta 10 euroa/peräkärry) sekä vanhan mullan sekoittamisella ja siirtämisellä altaaseen.

Ja, vihdoin ja viimein, eilen istutin tomaattien ja kurkkujen taimet altaaseen, yhdessä persiljan ja tillin purkkitainten kanssa. Sekä kylvin sokerihernettä, porkkanaa, sipulia, punajuurta ja lehtisalaattia itämään.
Tuloksia odotellessa. Toiveikkaana. Epätoivoisena. Levottomana. Vainoharhaisena.

Loppuun vielä kuva valmiista altaasta, sekä ihanaisesta metallihyllyköstä ja -tuoleista, jotka löysin huuto.netistä ja upeasta taittohyllyköstä, löytö Tokmannilta.