Ensi kevään istutus

Mietiskelin tuossa ensi kevään istutettavia sipuleita ja alkoi hatuttaa eräs asia.
Nimittäin se, kun kaivat kuoppaa vaikkapa nurmikolle, istutat sipulit ja täytät kuopan...niin, tuloksena on täydellinen hävitys...

Kamalaa nurmikkoa, hirvittävää multakuraa, epäsiistejä kulkureittejä ja mitä vielä.
Pelastuksekseni koitui ViherPihan uusin numero. Sinänsä noloa, etten sitä ollut aikaisemmin keksinyt, mutta ajattelin sen jakaa, josko joku muukin olisi asiaa joskus pohtinut. ;)

Nimittäin, eräs mainio ja kätevä vinkki, sipuleiden istuttamiseen nurmikolle.
Tämä tosin pätee vain tarpeeksi sinnikkäisiin kavereihin, kuten krookuksiin, jotka jaksavat puskea (toivon mukaan) komeasta ruohomatosta läpi.

Askel 1.
Valitaan sopiva kohta nurmikosta, ja kaivetaan se auki, sopivalta alueelta.
Sitten se tärkein, eli nurmikko.
Ei, sitä ei kaiveta ylös epämääräisinä paloina ja heitetä menemään, vaan käännetään sivuun, ikään kuin kirjan sivu ja jätetään odottamaan homman valmistumista.
Tähän tapaan:


Askel 2.
Sitten se tavallisin, sipuleiden istutus. Voi olla myös yllättävän vaikeaa, mikäli haluaa tietyn kuvion, tai ei muuten vain osaa päättää. ;)
Itse päädyin, krookuksien kukinnan ajoittumisen takia, sydämeen. Tuohon kevään, rakkauden ja hormonien heräämisen symboliin. =D


Askel 3.
Tämän jälkeen, sipulit (tietenkin) peitetään. Kastelemalla istutetut sipulit ja kääntämällä kirjan sivut takaisin. Hitaasti ja varoen, jotta sipulit eivät käänny sivuttain. Alue haravoidaan, ruohomättäät tampataan ja sitten ihaillaan saavutettua jälkeä. Joka on melko siisti. Ainakin ensimmäisen sateen jälkeen, kai.


Inspiraatiota toivotellen, Myyrä

Kesän joutsenlaulu

Hmm...taas on se kiusallinen aika vuodesta, kun aamuisin pitää pukeutua lämpimästi ja päivällä niissä vaatteissa paahtuu...oeh...

Nyt se hetki, jolloin kesän viimeiset kasvit puhkeavat loistoonsa, mutta antavat myös viitteitä syksyn tulosta, on ovella.
Kesä jättää viimeiset hyvästinsä ja antaa sijaa seuraavalle.
Kasvit tuleentuvat, vaihtavat syysväriinsä ja luovat oman maailmansa.




Villiviini kehystää kuunliljan punaisellaan, syysleimut avaavat viimeiset kukkansa ja antavat mallia vuoroaan vieressä odottavalle asterille. Auringonkukat kypsyttävät kehänsä siemenet linnuille evääksi sekä elämänlangat juhlistavat viimeisillä trumpeteillaan kuulaita syysilmoja.


Liljojen herkkyys kuvastaa kesän viimeisiä, hauraita hetkiä ja malvat voimistavat väriään silmiä särkevän vahvaksi, aivan kuin ammentaen voimaa viilenevistä ilmoista, ja uhmaten lähenevää hallaa. Luonnon hiipuminen muistuttaa meitä kauniilla tavalla elämän katoavaisuudesta, mutta myös siitä mahdollisuudesta, että jälleen kerran keväällä, herätys on käsillä. Sitä odotellessa. ;)

Sadonkorjuun aika

Pumps. Pumps, pumps. Poks. Ai p*rkele!

Niin, pikkuhiljaa herää siihen totuuteen, että omenat kypsyvät. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmänen sattuu kolahtamaan omaan kalloon. Eli viime viikon maanantaina. Yllättävän kivuliasta, vaikka omena onkin peruspienikokoinen kotimainen.


Syksyn tehdessä pikkuhiljaa tuloaan laitoin viime kuun alussa lehteen ilmoituksen, jossa halukkaat saivat ilmaiseksi hakea pihaltamme kypsyneet punaviinimarjat. Tarjosin mukaan myös raparperia ja kaupanpäällisiksi ohjeen iki-ihanaan raparperi-sitruunamehuun. Kauppa kävi ja marjat katosivat. Sainpa jopa myytyä kolme marjapuskaa, kun aikeeni pihassa kieppuville ihmisille kerroin. =D

Samassa rytäkässä kerroin heille, että voisivat kuun vaihteessa tulla hakemaan omenoita, joita kahdesta puusta kypsyy enemmän kuin tarpeeksi. Valitettavasti ketään ei ole kuitenkaan kuulunut ja niitä on joutunut kärräämään kompostiin. Kolme kottikärryllistä tähän mennessä. Ikävää.
Löysin toki aivan mainiolta näyttävän hillo-ohjeen, mutta pitäisi vain löytää itsestään sitä energiaa, että alkaisi sitä tekemään. Masentavaa aikaa muutenkin, märkää, koleaa ja sumuista.

Mutta älkää huolestuko, sillä pelastus on täällä!
Syksyn sateisten iltojen ja masentuneen mielialan kirkastaa Myyrän maanmainio tomaattikeitto! *kuvitteellinen fanfaari*

Koko hommahan lähtee liikkeelle siitä, että hankitaan mieluisa määrä (itse käytän yhteen satsiin noin 10 isoa / tai 15 keskikokoista / 20 pientä) tomaatteja, jotka kaltataan (se kai on oikea termi). Eli tomaateista poistetaan kannat, ja syntyneestä reiästä tehdään kaksi viiltoa eri puolille tomaattia. Kaverit käytetään muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jonka jälkeen ne riisutaan nahoistaan ja palastellaan.

Minullahan on onni ja etuoikeus käyttää oman kasvihuoneen tomaatteja (pieniä, mutta ah, niin makeita), joten niitä oli lähemmäs parikymmentä.


Siinä välissä, kun tomaatit jäähtyvät (ennen nylkemistä), keittokattilaan kaadetaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja siellä kuullotetaan kaksi sipulia ja vähintään viisi valkosipulin kynttä. Enemmänkin saa toki käyttää, mikäli mieli tekee. Sipulit saavat kylpeä öljyssä sen aikaa, kun kuorit tomaatit ja viipaloit ne pienemmiksi. Tämän jälkeen ne kipataan samaan kattilaan sipuleiden kavereiksi ja annetaan kiehua pehmeiksi. Kattilalle voi näyttää sauvasekoitinta, jolla keitosta saa ihunaisen pehmeää ja tasaista.

Maun mukaan keittoon voi lisätä 1-2 teelusikallista sokeria, timjamia, valkopippuria, basilikaa ja oreganoa. Lisäpotkua saa chilistä ja inkivääristä, jota voi käyttää myös tuoreeltaan. Tällöin ne lisätään ennen sauvasekoitinta.
Itse tykkään huijata sopan koostumusta perunajauhoilla, eli sakeuttaa. Noin kolme ruokalusikallista jauhoja pariin litraan keittoa antaa hyvän paksuuden. Uusavuttomille tiedoksi, että jauhoja ei mätetä suoraan paketista, vaan ne liotetaan noin desiin vettä ja tämä neste lisätään tasaisena nauhana kaataen soppaan, jota koko ajan sekoitetaan. Nih. ;)

Muita kikkoja, jotka lisäävät keiton ruokaisuutta on juuston ja leivän käyttö. Feta (tai siis nykyään EU:n pikkumaisuuden takia salaattijuusto...voi morjes), on oivallista, sillä se kestää kuumentamista ilman, että hajoaa. Toki myös Koskenlaskija ja Aura kelpaavat. Mozzarellakin on ok, mutta kannattaa varautua pieneen "venymiseen". Leipäkuutioiden kohdalla ne voi joko etukäteen kuivattaa, jolloin pysyvät kasassa tai lisätä sellaisenaan keittoon, jolloin imevät itseensä makuja ja ovat syötäessä ihanan mössöisiä. Each to one's own.


ENJOY!


Syysterveisin, Myyrä

It's all gone

Nonnih, syksy alkaa virallisesti tehdä tuloaan.

Sen huomaa siitä, että ensimmäistä kertaa sateiden jälkeen täytyi eilen lämmittää Pördeä (pönttöuunia) ja Masaa (Porin Matti -kamiina).
Siispä, syksyn saapumisen kunniaksi, pieni kuvakavalkadi kesän tunnelmista.

Juhannuksen puhdetyöt

Vietimme ihanan harvinaiset juhlapyhät mieheni kanssa, emmekä reissanneet missään koko juhannuksena. Jopa sukulaisilta oli toivottu poissaoloa. Olipa upeaa. <3 Tietenkään paikoillaan ei voinut olla, joten kumpikin meistä otti pientä projektia pyhien ajaksi. Heh!

Ostaessamme talon saimme siitä kattavan kuntoselvityksen, jossa kävi ilmi rossipohjan haltijaorren "rappeuma". Eli itse orren saama tihulaisvyöry aikoja sitten yhdessä tietyn rossipohjan kohdan sortumisen kanssa aiheutti sen hiljalleen tapahtuvan paikaltaan valahtamisen.

Ja nyt, kahden vuoden jälkeen, oli aika korjata asia. Ihanan mieheni toimesta. <3
Hän tunkkasi (KYLLÄ, luit oikein), TUNKKASI, meidän talon. Millä? Teollisuustunkilla!
Eli siis hitusen järeämällä versiolla normitunkista, jolla nostellaan autoja. Tämän kyseisen kapistuksen kapasiteetti oli 10 000 kiloa. Uskoinko, että homma toimisi? En hetkeäkään. Lensinkö perseelleni, kun näin talon hitaasti nousevan? Olisin lentänyt, mikäli en olisi jo tilanahtaudesta johtuen sillä istunut. US-KO-MA-TON-TA!!!


Hitusen uutta muottia, siihen mäskiä, vähän odottelua, paljon lihasvoimaa, uutteraa sahausta, pientä fiksailua ja sadattelua. Tässä resepti uuteen haltijaorteen, talon kolmen sentin nostoon ja suoraan lattiaan. HURRAA!!!


Minun projektini?
Keväällä sain vanhemmiltani käytöstä poistetun altaan, kun äitini päätti laittaa pihan uusiksi. Sille löytyikin luonteva paikka mustaherukkapuskien korvaajana, jotka olivat keväällä saaneet tappotuomion ärhäkän äkämäpunkin takia.
Kaivaessani altaan kuoppaa muistin elävästi, miksi en ikinä aikaisemmin ollut ryhtynyt hommaan...sitä kaivamisen määrää!!! Kaiva ja sovita, kaiva ja sovita, JA KAIVA JA SOVITA!!! RAAH!
Mutta, kuten kaikki "hyvä" aikanaan, myös tämäkin (Luojan kiitos) loppui. Muutama kottikärryllinen hiekkaa tukemaan allasta ja vettä päälle. Voi että, kaverista tuli nätti kuin sika pienenä!

Altaan rakennusprojekti tulikin tarpeesen, sillä villiintyneet maanpeittokasvini keskipenkistä, suikeroalpi ja rönsyakankaali, saivan siten uutta kasvutilaa altaan reunalta, yhdessä ylioppilaan ja pikkusärkyneensydämen kanssa. Ja löysipä aikansa muutoissa mukana seurannut ankkapesuekin paikkansa. Aina sihen asti, kunnes koira päätti hakea itselleen leikkikaverin...



Allas on vielä viimeistelemättä vastakkaiselta sivulta ja sinne suunnittelen tekeväni betoni-kivi-seinämän, jolla allas pysyy varmasti paikallaan. Sinne ja tänne voisi jättää pieniä koloja mullalle ja kivikkokasveille, jotka saisivat sitten rauhassa vallata koko tukiseinän.
Mutta sitä voin jatkaa vaikka ensi kesänä. ;)

Unohtamatta tietenkään juhannuksen pääteemaa, rentoutumista, perustimme kesäkeittiön. Idylliseen paikkaan, omenapuun alle. Sinne raahasimme grillin, pöydän ja tuolit. Sekä kaikkea muuta tarpeellista, niin tarvittaessa


Kaivoin varpaani pehmoiseen nurmikkoon, haistelin ihania tuulahduksia grillistä, lekottelin varjossa, siemailin kylmää juomaa ja rapsuttelin koiraa. Täydellinen kesäpäivä. Täydellinen.
Tulkoon niitä vielä monta lisää, meille kaikille.


Elämästä nauttien, Myyrä

Perennapenkissä suhisee (suihkepullo ja s**tanat)

Ah, kesä!
Tuo tuholaisten ja muiden ikävien yllätysten aika. Se hetki kevään ja syksyn välillä, jolloin kaikki mahdolliset pienet mönkiäiset nousevat piilopaikoistaan ja saapuvat buffettiin. Minun puutarhaani.

Viime kesänä epämääräiset, pienet vihreät toukat (mittarimadon näköiset) löysivät luvatun maan, kohteena palava rakkaus. Tänä kesänä oli pääruoan vuoro, ja vaikka kuinka vannotin itselleni seuraavani tuhojen etenemistä, pääsivät pirulaiset yllättämään. Vaihtoivat lajia, maurinmalvan poikasiin, jotka rakkaudella siemenestä hoivasin.
Päivä istutuksen jälkeen, siis PÄIVÄ, huomasin lehdissä ikävän näköisiä syötyjä reikiä. Lähempi tarkastelu osoitti vanhojen tuttujen olevan asialla.
Saivat hellävaraisen kuljetuksen tiilen päälle ja vähemmän hellävaraisen lopun, kun esittelin heidät lenkkareilleni.
"Toukka, lenkkari.
Lenkkari, toukka.
Suudelkaa."



Tarkkaillessani yli-innokkaan lappuliisan viehtymyksellä "pääpenkin" mahdollisia ötökkäkolonnia, jäi pihan keskellä oleva perennapenkki melko lailla huomiotta.
Big Mistake. HUGE!!!
Toissapäivänä päätin osoittaa huomiota kirjokuunliljalle ja siirtää sen pääpenkistä keskipenkkiin lajitoverinsa alta. Istutuksen jälkeen ihailin pikkusärkyneensydämen loistoa. Voi, kuinka paljon kukkasia, ja nuppuja ja kirvoja niissä nupuissa! Jos otit kukkavarren sormien väliin ja vedit varovasti ylös asti, oli tuloksena noin kuutiosenttimetrillinen kirvoja kämmenellä...yäk...koko naapurusto takuulla kuuli mitä oli tekeillä, kun meiltä kantautuu ei-niin-valikoituja sivistyssanoja sekä aina välillä "KIRVAINFESTAATIO!"
Kuva on otettu kahden päivän vastaiskun jälkeen, joten niiden pirulaisten määrä ei vastaa todellisuutta.


*huokaus*
Ja viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, suorana seurauksena kirvojen laajasta kirjosta, muurahaiset. Sinänsä hyödyllisiä kavereita, pitävät käärmeet loitolla ja ilmaavat maata jne. MUTTA se, mitä en sulata, on kukintojen pilaaminen.
Eritoten minulle rakkaan, tontilla jo vuosia ennen meitä olleen pionin kiusaaminen. Jostain kumman syystä (ei aavistustakaan miksi), muurahaiset ovat viehtyneet tallustelemaan pionin nupuilla ja erittämään niihin sitkasta ainetta, joka estää nuppuja avautumasta, ilman apua.


Mutta ei syytä huoleen, kun hätä on suurin, on apukin lähellä!
Nimittäin äiskän hyvät neuvot ja mäntysuopaliuos!
Otetaan ruokalusikallinen liuosta ja laitetaan se pumppupulloon (vetoisuus n. 3 dl) ja lisätään päälle haaleaa vettä. Sekoita ja sumuta. Ja sumuta. Ja sumuta. Ja sumuta. Kunnes tihulaiset ovat kadonneet.
Pionin ollessa kyseessä pari suihkausta suoraan nuppuun ja hellävarainen hieronta riittävät pesemään "liiman" pois.
Itse sumutan illalla, koska silloin aine vaikuttaa yön yli, eikä haihdu päivän lämmetessä. Luonnollinen, väliaikainen ratkaisu. Jatkotoimenpiteet vaatia tiukkaa kasviseurantaa ja uusintakäsittelyä tarvittaessa. Kiroilulla ei ole todettu olevan tehoa lisäävää vaikutusta, mutta vähentää sumuttajan verenpainetta.

Vielä lopuksi, oikein hyvää juhannusta kaikille!

Torjuntaterkuin, Myyrä

Kesäherkkuja

Ah, nyt kai voitanee sanoa, että kesä on VIHDOIN täällä!

Ensimmäinen kesäkuun kunnon hellepäivä on saapunut ja sen innoittamana ajattelin jakaa teidän kanssanne pari hyvää reseptiä.

Viikko sitten juhlimme hyvän ystäväni kolmekymppisiä, jonne lupauduin tekemään ihanaisen raikasta raparperi-sitruunamehua. Omassa pihassa kun tuota raparperia on riesaksi asti, joten mielelläni sitä muillekin lahjoitan. Muodossa tai toisessa. ;)

Raparperi-sitruunamehu

1 kg kuorittuja, paloiteltuja raparpereita (eli n. 2 kg tuoreita varsia)
2 sitruunaa viipaloituna
1/2 kg sokeria
2 l vettä

Lisää paloiteltujen raparperien kanssa samaan astiaan sitruunat ja sokeri.
Kaada päälle kiehuva vesi, sekoita, kunnes sokeri on liuennut ja peitä kelmulla.
Anna seistä seuraavaan päivään, siivilöi ja laimenna maun mukaan.

Avot!

Itse käytän vettä laimentamiseen suhteessa 1:1, mutta myös maustetut ja peruskivennäisvedet käyvät. Ja lisäksi raparperiperkeet voi käyttää maittavaan piiraaseen. Suosittelen!


Ja sitten, eilen se iski.
Se suunnaton kaipuu päästä luonnon rauhaan, toteuttaa syvintä saalistusviettiään ja todistaa olevansa ravintoketjun huipulla.
Eli lähteä kalaan. Ongella. Ja madoilla. Isännän ja koiran kera.

Meillä on käynyt satumainen munkki saada talo järven läheltä, joka kuhisee kalaa ja kauniita rantoja. Ja vielä omistaa tontti, jonka jokaisesta multalapiollisesta löytää madon tai kaksi. Bravo!
Ja niin, matka alkoi. Ja kesti...melkein kolmatta tuntia. =D
Kalassa kuultua:
"Tatu, et mene sinne. Ei, EI! Nyt pois sieltä! P*rkele!" xD

Kyllä, siinä missä meidän suurin saalistuviettimme perustuu kohon liikkeiden seurantaan ja niiden tulkitsemiseen, koiramme vietti perustuu...noh, kohon seurantaan ja sen saalistamiseen...törppö. Tuossa kummallisessa styroxpallossa on jotain kerrassaan lumoavaa voimaa, kun rakkimme kirmaa pitkin joentörmää kohon luota toiselle ja huonolla menestyksellä yrittää niitä syödä...mutta lopulta se on jo hauskaakin.

Saaliina kolme ahventa. Ja lukemattomia irtipäässeitä särkiä (mikä ei sinänsä harmita) ja puhkisyötyjä matoja (mikä harmittaa).
Onneksi ruoan saaminen pöytään ei ole enää ko. asiasta kiinni, sillä perherauhahan siitä kärsisi. Ainakin miehen mielestä käy luonnon päälle, kun nainen saa kaikki kalat ja hän ei yhtään. Heh...suuri valkoinen metsästäjä on saapunut. ;)
Mutta kyllä pannulla oikeassa voissa paistettu kyrmyniska oli hyvää, vielä kun omasta kasvihuoneesta haki tilliä väliin. Ah!


Ja, mitäpä nainen olisi kokatessaan, ellei tekisi jälkiruokaa.
Olen jo pitkään haaveillut Schwarzwaldin kakusta, johon tulee rutkasti kirsikoita.
Siis niitä tuoreita ja aitoja, ei sokerilitkuisia könttejä. ;)
Vihdoin ja viimein niitä kaupasta sain ja monivaiheinen taipaleeni kohti valmista unelmajälkkäriä alkoi.
Hirmuisen vatkauksen, vaahdotuksen, sekoituksen, marinoinnin, liköörinmaistelun, paistamisen, testailun ja tarkan suunnittelun myötä, uurastukseni palkittiin.
Upea, mahtava, kaunis ja lumoava kakku oli valmis.
Jotkus haluavat peittää kakkunsa reunat siistiksi kermavaahdolla, mutta minusta tämän kakun tulee saada olla ja esiintyä ihan silteeltään. ;)
Reseptin löytää jokainen Ruokala.fi-osoitteesta ko. nimellä.


Herkutellen, Myyrä

Puukäsityöt 1-0-1 (...ja hitusen sisustusta...)

Isännän uskomattoman panostuksen jälkeen kasvihuoneen rakennuksessa koin olevani hieman alakynnessä, joten otin asiakseni tehdä itse itselleni istutusaltaan.
Pätevien piirrustusten (eli mieheni) perusteella tietysti. ;)

Suunnitelmana oli tehdä neljä "H-kirjainta", joiden kehikkojen sisään kokoaisin altaan painekyllästetystä puusta. Hommahan meni tietysti puihin jo siinä vaiheessa, kun menin ensimmäisenä ruuvaamaan kiinni kaksi päätylautaa per pääty. H-kirjainten sisäpuolelle. Eli siis sinne puolelle, minne piti saada TÄYSIMITTAISET pohjalaudat kiinni...mutta jostain kumman syystähän ne eivät enää oikein noiden päätylautojen läpi sinne sopineet. Ja piirrustukset uusiksi. xD

Noh, sain kehikon pystyyn, eli "päätyhoot" ylös ja muutamalla pohja- & päätylaudalla tuettua muotoonsa. KUNNES...tajusin, että kaksi muuta kehikkoa eivät mahtuisi pohjalautojen ympärille, sillä olin ruuvannut ko. laudat liian leveälle kiinni päätykehikoihin...elikkä ei muuta, kuin mitta ja kynä käteen ja sen jälkeen pistosahalla palat pois pohjalaudoista. Ja kaksi muuta hoota paikoilleen, tukemaan altaan pohjaa keskeltä.

Valmistako? HAH!
Onneksi tajusin ENNEN sivulautojen kiinniruuvausta tarkistaa kasvihuoneen oven ja istutusaltaan leveyden. Tulos? Ovi 66 cm leveä, allas 65 cm leveä. Ilman lautoja. Joten, ei kuin naapurista apua, ja altaan alku sisälle kasvihuoneeseen ennen sivulautojen kiinnitystä.
Loppupäivä menikin mukavasti muhevassa +45 asteen lämmössä lautoja ruuvaillessa. Jähdytellen välillä porakoneen moottoria infernaaliselta ylikuumentumiselta, ladaten akkua virran vähetessä ja kiroillen kuin merimies omia mokia.

Mutta, auringon alkaessa laskea(luit aivan oikein, eli MYÖHÄÄN illalla), allas oli valmis, ja minulla ruuvauskäsi voimaton ja kipeä. Sekä selkä hitusen jumissa ja tukka pitkin päätä. Mutta allas oli VALMIS, VALMIS!!! *halleluja*

Seuraava päiväkin menikin mukavasti allasta sutiessa Vinha värikartan Lyylikki-värillä. =D Ja sitä seuraava päivä askarrellen ensin muovia altaan pohjalle (estämään painekyllästetystä mahdollisesti lähtevien ei-niin-terveellisten aineiden pääsyä multaan),
muovipohjan salaojittamisella (eli soraa pohjalle noin 5-10 senttiä), maanpeittokankaan laitolla (estämään mullan sekoittuminen soraan) ja viimein, tuontimullan (Koukkujärven jätteekäsittelykeskuksesta 10 euroa/peräkärry) sekä vanhan mullan sekoittamisella ja siirtämisellä altaaseen.

Ja, vihdoin ja viimein, eilen istutin tomaattien ja kurkkujen taimet altaaseen, yhdessä persiljan ja tillin purkkitainten kanssa. Sekä kylvin sokerihernettä, porkkanaa, sipulia, punajuurta ja lehtisalaattia itämään.
Tuloksia odotellessa. Toiveikkaana. Epätoivoisena. Levottomana. Vainoharhaisena.

Loppuun vielä kuva valmiista altaasta, sekä ihanaisesta metallihyllyköstä ja -tuoleista, jotka löysin huuto.netistä ja upeasta taittohyllyköstä, löytö Tokmannilta.

Hikeä, kyyneleitä, verta ja kirosanoja

Pahoittelen hiljaisuutta blogissani, mutta nyt voin sanoa matkan olevan päätöksessään. Kyseessä on varmasti eeppisempi tapahtuma kuin Sammon taonta ja parisuhteen kestävyys on taattu taas vuosiksi eteenpäin. Suosittelisinkin, että kaikki naimisiin aikovat pariskunnat ottaisivat projektiksi rakentaa jotain hitusen mutkikkaampaa sulassa sovussa keskenään, ennen sitä papin aamenta. Kasvattaa luonnetta ja (toivon mukaan) vahvistaa parisuhdetta.

Sillä *drumroll*, KASVIHUONEENI ON VALMIS!!! =D

Koko hommahan lähti liikkeelle perustuksen kaivamisella, josta alunperin piti tulla 3x4 metriä kanttiinsa...noooh, sanottakoon, että pienen mittavirheen vuoksi lopullinen tulos olikin 3,20x4,18, mutta ei se haittaa. Tulipahan laajempi routapohja. =)
Pohjallehan laitettiin uretaanilevyeristys (jonka alle maanpeittokangas), jonka jälkeen kasasin reunoille multaa siten, että perustus saatiin suurinpiirtein 2,40x3,10 kokoon, joka siis oli oleva laattapohjan yhteismitta.
Mullan jälkeen laitoin vainoharhaisuuksissani vielä uuden maanpeittokankaan (ettei vaan yksikään s**tanan ruoho pääse laatoitustani pilaamaan), jonka jälkeen kärräsin paikalle noin parikymmentä kottikärryllistä asennushiekkaa. Sen tasoiteltuani oli aika asentaa laatat. Yhteensä 48 laattaa á 19 kiloa kappale. Eli siis noin 912 kiloa. Voin sanoa, että mahdollisuudet kuvata Satisfaction (Benny Benassi) video uudelleen oli huipussaan, päivä oli kuuma ja minä bikineissä. xD

Niinhän siinä sitten kävi, että äkillisen rasituksen seurauksena jumitin selkäni nikamat 6-8, vasemmalta puolelta, jotka jumittivat vastaavasti kyljen, jonka seurauksena koko vasemman puolen kylkilihaksisto tulehtui. Noh, nappia naamaan, niin henki kulkee ja homma toimii. Lepoa tosin tarvitsi pitää seuraava viikko, lukuunottamatta TODELLA kevyitä jumppaohjeita. *huokaus*

Mutta, jotakuinkin viikko sitten pääsimme aloittamaan itse kasvihuoneen rakentamisen. Aikaan kului paljon 2x2 lautaa, hyväksi havaittuja kulmarautoja ja roimasti kärsivällisyyttä, mutta viimein kehikko oli pystyssä. Naapurit varmasti kiittelevät sanoista, joita heidän lapsensa ovat oppineet, kun naapurin täti niitä käyttää...kaikki eivät olleet ihan hyvän maun (tai volyymin) rajoissa.
Oma projektinsa oli myös kehikon mittojen laskemisessa. Meillähän tosiaan oli valmiit ikkunat, joten niillä mentiin. Molemmille oma mitta käteen ja ei kun räknäilemään. Lopulta tulokseen päästiin ja kehikon mitoiksi syntyivät 2,20x2,90 metriä.

Tämän jälkeen luvassa olikin ikkunoiden asettaminen paikoilleen...mikä ei käynyt ihan käden käänteessä, sillä viivasuoran kehikon aikaan saaminen olisi vaatinut huomattavasti ennemmän rahaa, aikaa ja viitseliäisyyttä (lue: ammattitaitoa). Mutta onneksi sähköhöylä on keksitty, joten ratkaisu näihinkin ongelmiin löytyi. ;)
Eilen kasvihuone sai viimeistelynä niskaansa pääty-, kulma- ja peitelaudat sekä pakkaspeitteen väliaikaiseksi ovekseen.
Päätykolmioihin teimme itse ikkunat (lasileikkuri Tokmannilta á 1,99, TOIMII!!!) ja pisteenä iin päälle mieheni lupasi tehdä minulle vielä ovenkin ylimääräisistä laseista. <3 On se vain niin ihana. *huokaus* Siis tuo mies...ja eeeehkä vähän tuo kasvihuonekin. =D

Tutuiksi tässä hotakassa ovat tulleen niin vasara ja naula, kuin pistosaha ja talttakin. Muita uusia tuttavuuksia ovat olleet sähköhöylä, porakone ja käsisaha (olemme tosin tavanneet ennenkin), torx-ruuvit, sähkösirkkeli (jota minun tosin EI anneta käyttää) sekä jiirisirkkeli. Jiirisirkkelihän toimii ihan laudan katkaisussakin mutta sillä voidaan sahata lauta myös tiettyyn kulmaan, mistä on paljon apua esim. kattotuolien teossa. Kattotuolithan ovat rakennuksen...nojoo, jokainen selvittäköön itse. ;)

Ai niin, se veri...
Olen sahannut etusormeeni ja porakone on lipsahtanut peukaloon. SOTA-ARPIA!!! xD
Ja kyyneleitä nyt on koettu sekä onnesta että pettymyksestä. Sekä keskinäisestä rähinöinnistä, kettuilusta ja tahtojen taistelusta.
Mutta vastaavasti välillä on naurettu kaksinkerroin, viisasteltu loistavalla sarjasyötöllä ja rakastettu toisiamme niin hemmetisti. Toivon mukaan ainakin tuo rakastaminen jatkuu vielä tämän jälkeenkin...

Ja vielä loppuun ISO kiitos miehelleni, jonka alunperin piti vain vahtia ja neuvoa, mutta totuus on, että eihän tästä mitään olisi tullut ilman häntä. Upeasti hän on neuvonut minua, toteuttanut visioitani (ja varmasti manannut niitä ääneti), mahdollistanut koko kasvihuoneen synnyn ja ollut projektin kantava voima.
Olet rakas, ja paras. <3

Tässä kuvia, enjoy!!!







P.S: Laitoin kasvihuoneeseen yöksi muutaman ison kynttilän (ei ulkotulta, nokeaa) palamaan naapureiden suosituksesta, kun päivän aikana ei ollut ehtinyt varaamaan lämpöä kasvien suojaksi. Hieno haitek-mittarimme näyttikin aamulla yön alimmaksi lämpötilaksi ulkona olleen 6,5 astetta, kun se kasvihuoneessa oli kynttilöiden ansiosta pysynyt kasveille mukavassa 9,5:ssä.

Piece de resistance

Ensimmäinen kunnon kevätsade saapui tänään, toivon sen kestävän kauan, jotta ylihuomenna koko piha vihertää komeasti. Ihanaa!
Joten, sateisen päivän kunniaksi jäin sisälle, pesen pyykkiä, teen ruokaa (tällä kertaa vuorossa Kievin kana, ihan omin kätösin), lajittelen tarpeettomia liinavaatteita pois, sekä tietenkin, kirjoitan blogiani.

Haluan tutustuttaa teidät, rakkaat lukijat, Myyrän pihan parhaimpaan kohtaan. Siihen päivieni valoon, kahvini kermaan, pihani parhaimpaan saavutukseen ja rakkaimpaan luomukseeni. Olkaa hyvä, puro/viherkeitaani.



Kyseinen istutus on minulle kaikkein rakkain aikaansaannokseni koko pihassamme, sillä sen eteen on tehty töitä. Ja paljon. Vuodatettu on hikeä, kyyneleitä, ehkä jopa vertakin. Puhumattakaan kipeistä lihaksista, naapurin epäilyksistä, turhautumisesta, hermoja raastavista epäonnistumisista ja niistä s**tanan rikkaruohoista...

Ostettuamme talon, pihapolun oikealla puolella, pionipuskasta omenapuuhun asti (noin 5 metrin matkalla) oli villiintynyt vadelmapensaikko. Kaikenkaikkiaan käytin pusikon raivaamiseen neljä päivää.
Ensimmäisenä katkoin ja siivosin pois vadelmien varret. Toisena ja kolmantena kaivoin ylös niiden juurakot. Neljäntenä harasin koko alueen tunnontarkasti rautaharavalla ja poistin kaikki vähänkään juuria muistuttavat kappaleet. Uurastus toki palkittiin, sillä uusia vadelmantaimia on kyseiseltä alueelta putkahtanut kahden vuoden aikana näkyviin alle kymmenen. Mutta voi video sitä työn määrää.

Tässä vertailun vuoksi lähtökohta.
Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta oikeassa laidassa näette hieman esimerkkiä kyseisen pensaikon tuuheudesta. Mainitsinko jo, että koko oli 3x5 metriä? Tosin armollisesti taisi kaventua toiseen päähän mentäessä kahteen metriin...jipii...


Kaivettuani vadelmat huitsin heitulaan, levitin koko alueen pohjalle maanpeittokankaan ja laitoin päälle uutta multaa, suoraan pussista. Korkeuseroa tasasin turveharkoilla, joista leikkelin sopivia palasia, uhraten elämää nähneen leipäveitsen armoitetuksi harkkoleikkuriksi. Harkot tilkitsin vielä vedestä ja turvesilpusta tehdyllä massalla ja kiinnitin ne maahan katkotuilla oksilla. Harkot muuten sammaloituvat ajan mittaan todella kauniisti.
Keskellä aluetta haaveena oli alunperin tehdä pieni puro ylhäältä vasemmalta, alas oikealle. Tämän kuitenkin osoittauduttua mahdottomaksi ilman kunnon kourua, luovuin ajatuksesta, tein puron sepelistä ja asetin sen loppuun aurinkoenergialla toimivan sammakkosuihkulähteen, jonka paneelin voitte nähdä kuvan vasemmassa laidassa.

Uhrasin muutaman vanhoista kattotiilistä alueen kattamiseen sekä sain hyvällä alennuksella Agrimarketin poistomyynnistä reunoilla näkyvät valkoiset verkkokivet. 5 euroa/viiden laatan paketti. Hyvä diili. =)
Puron oikealla puolella ylimmäisenä on särkynyt sydän, sen vieressä iso- sekä kamtsatkanmaksaruohoa. Vanhan kannon löysin kaivaessani vadelmia pois ja mielestäni se oli niin kaunis, jotta se kannattaisi säilyttää.
Puron vasemmalla puolella etualalla on pienen pieni karpaattien kello, sen taustalla pikkusärkynytsydän ja maanpeittokasveina rönsyakankaali (tumma) ja suikeroalpi (v.vihreä). Viimeisenä puskana kuvan vasemmassa nurkassa on angervo, lajiketta en tähän hätään muista.
Istutuksesta löytyy vielä toinen karpaattien kello angervon yläpuolella, sekä kivipuron alkupäässä kuusi kurjenmiekkaa, jotka kuvan ottohetkellä olivat vielä pieninä versoina, eivätkä siksi näy kunnolla.

Miksikö esittelin tämän osan pihasta juuri nyt?
Noh, olen onnistunut hankkimaan isännän autotallinrakennustöistä turhaksi jääneen vesikourun, jota olen alkanut taivutella mieleiseeni muotoon puron tekoa varten. Homma on vielä täysin kesken ja alue näyttää KAAMEALTA, mutta uskon, että hyvä siitä tulee. ;)
Tässä vielä viimoinen kuva tämänhetkisestä tilasta, edistystä päivitellään kevään mittaan.




Rakennusterkuin, Myyrä

Ihana, kamala kasvihuone

Oman tontin mahdollistaessa vihdoin ja viimein, kauan kaivatun kasvihuoneen, homma lähti hanskasta. Tai lapiosta. Tai budjetista...
Suurimpana syynä tähän on, yllätysyllätys, oma suuri suuni.
Menin hyvässä uskossa mainitsemaan töissä suunnittelevani kasvihuonetta...ja siitäkös soppa syntyi. =D

Noin kymmenen miestä ovat koko tämän tiedon julkistamisen jälkeisen ajan seuranneet tarkasti projektin etenemistä, antaneet ohjeita (hyvin ristiriitaisia), kyseenalaistaneet suunnitelmani, päällepäsmäröineet, epäilleet, käskeneet tehdä sitä-tätä-ja-tota sekä yleisesti sekoittaneet pääni pahemman kerran.

Pitkällisten pohdintojen jälkeen on päädytty seuraavaan:
- Maata kaivetaan pois noin 30 senttimetriä
- Pohjalle levitetään viitisen senttiä hiekkaa tasaukseen
- Hiekan päälle laitetaan 3cm paksu Finnfoam-eriste (routimista vastaan)
- Finnfoamin päälle noin 20 sentin kerros hiekkaa (ei roudi), ei moreeni (routii)
- Hiekan päälle laitetaan 48 kappaletta 40x40 cm laattoja, mustia ja punaisia
- Tällöin perustuksen kooksi tulee (jolle Finnfoam laitetaan) 3x4 metriä, ja laatta-alustan kooksi 240x310 cm, tämä sen takia, ettei routa pääse "hiipimään" laattaperustuksen alle

Itse kasvihuoneesta tulee 2x3 metriä kanttiinsa, korkeus on vielä HITUSEN auki, sillä tarkoitus on toteuttaa projekti vanhoista ikkunoista, joten säätämisessä menee varmasti aikansa...odotan tätä innolla...*huokaus*
Uskomatonta, miten niitä on kertynyt, kun on laittanut sanan kiertämään. Iso kiitos kaikille luovuttajille! =)
Kasvihuoneen runko tehdään 2x2 kestopuusta. Ikkunoita ei ole tarkoitus kiinnittää runkoon, sillä tämä saattaa olla tuhoisaa liikkumavaran loppuessa (särkymisvaara). Sen sijaan rakentaminen toteutetaan siten, että runkotolppiin ruuvataan ulko- ja sisäpuolelle kiinni 2x4 laudat,joiden muodostamaan "uraan" ikkunat laitetaan. Näin ikkunat säilyvät helposti vaihdettavina ja toivon mukaan, myös ehjinä. ;)

Seuraavassa hitusen kuvia aloituksesta:


Tässä kuvassa perustus on etupäästä jo kaivettu täyteen leveyteensä, mutta pituutta pitää vielä lisätä taustalla näkyvään puomiin asti. Olen käyttänyt ylöskaivetut nurmikon kappaleet maanpinnan korkeuserojen tasoittamiseen muualla pihassa, hyvää esimerkkiä näetteä kuvan oikeassa laidassa.
Sen sijaan mullalle minulle ei ole käyttötarkoitusta keksittynä, joten jos joku sitä kaipaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin voit tulla hakemaan. ;)




Ja tässä vielä ikkunat.
Mahtava setti, eikö?

Kaivuuterkuin, Myyrä

P.S: Mieheni on HIEMAN nihkeä projektin suhteen, mutta eiköhän se siitä tasaannu, kun saa kalloonsa, että hänen EI tarvitse osallistua rakentamiseen fyysisesti. Kunhan tissuttelee kaljaa vieressä ja valvoo, etten sahaa itseäni TAYSiin. =D

Myyränkolon kasvit

Kuten biossani lukee, kasvi-innostukseeni kuuluvat myös sisäkasvit.
Joten, olkaa hyvät, myyränkolon kasvatit. =)

Kaikkein rakkain kasveista minulle on posliinikukka.
Näin talven jälkeen olen huolesta sairas äiti, joka odottaa, vieläkö muksu kasvaa ja paljonko? Ja koska se lähtee kasvuun? Eikö sen olisi jo pitänyt? Olenko mä tehnyt jotain väärin? Neuroottista, tiedän.
Kyllä, äidiltä peritty, ihanaisen tuoksun omaava ja mahtavat lehdet tarjoava kasvi on erityisen huolenpidon kohteena. Sen lehdiltä pyyhitään pölyt tarpeen vaatiessa, kasvua tarkkaillaan (melkein suurennuslasin kanssa) ja parhaana kaikista, sitä puolustetaan raivokkaasti puolison voi-että-kun-se-haisee-kommenteilta.
Kukat tuoksuvat, opi ero. ;)



Tiukasti perässä rakkaudessaan saapuu kiinanruusu, hibiscus joillekin.
Traagisia kokeneet kiinanruusun kokelaat ovat saaneet tiukan tuomion rekkurakilta, jolle nupullaan olevat kukat ovat olleet aikaisemmin SUURTA herkkua. Muutettuamme omakotitaloon, pyysin äidiltäni (jälleen kerran) uutta tainta, sain sen ja sijoitin koiran ylettymättömiin. Ähäkutti.
Onpa se jo kerran kukkinutkin maaliskuun siirtonsa jälkeen. Tällä hetkellä kasvi evakossa yläkerrassa taimien tieltä, ja toivon kovasti ettei kiskaise sieppejä ja murjota (kasvamatta) seuraavaa vuotta. Tämä on mahdollista, uskokaa pois.




Erityisenä ylpeyden aiheena on yläkerran "aulan" kliivia. Kyseessä on ruukkunsa suhteen vaativa kasvi, joka ei siedä milliäkään liian isoa kasvualustaa. Eräässä huonekaluliikkeessä näin hitusen isommassa ruukussa metrin leveän ja korkean (!) kliivia, jossa oli 25 tainta. Minulla tuossa ruukussa kaksi, laskekaapa siitä. ;)
Töistä napattu pistokas juurtui komeasti ja on jo ehtinyt kasvattaa yhden uuden, komean lehdenalun, joka tällä hetkellä nököttää ruusukkeesta suoraan ylöspäin huutaen: "Katso minua, olen uusi ja mahtava!" Ja pitäähän kaveria kehua, tosin muiden kuulematta. Hulluksi luulisivat...



Jostain syystä tulilatvat ovat AINA olleet minulle hirmuisen tervetulleita kasveja. Tämän yksilön sain ystävänpäivälahjaksi, kun olin kaupassa tarpeeksi ihastellut mieheni kuullen: "Voi, katso miten ihana tulilatva! Ja vielä kerrottu! Ja vaaleanpunainen! Voih...." Syvä huokailu ja anova katse kuuluivat asiaan. Tällä hetkellä kaveri on toisella kukintakierroksella, tämä onnistui poistamalla säntillisesti vanhat kukinnot niiden lopahdettua. Saa nähdä kauanko kestää.

Tulilatvan vieressä kukoistaapi juoru. Jälleen kerran, töistä varastettu pistokas iloitsee ja elää täällä maalla. Ei ilmeisesti ollut kaupunkiyksilö tai sitten on ihastunut talon sisällä vallitsevaan, samanlaiseen (juoru)ilmapiiriin. Innostuipa kaveri niin paljon, että vappuna sain viedä seitsemän ISOA pistokasta anoppilaan Keski-Suomeen, kuvassa siis jo typistetty kasvi, vaikka sitä ei hevin uskoisi. Juoru.




Löytyypä meiltä pieni enkelinsiipikin. Alunperin vein kälylleni pistokkaan omastani hänen odottaessa esikoistaan, "suojaksi heidän pienelleen". Omani kuoltua muutossa (jostain syystä minulle käy aina näin, en ilmeisesti vain osaa muuttaa kasveja...) sain armollisesti takaisin kolme pistokasta, jotka nyt odottavat ja miettivät, josko sitä kasvaisi tahi ei. Nirsoja kavereita, jotka analysoivat tarkkaan kasvumaansa ja hoitajansa. Mutta uurastus (ehkä) palkitaan upeilla kukinnoilla...sitten joskus...*huokaus*




Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, on ihana, kirjavalehtinen muratti. Uskon, että rakkaus murattiin juontaa juurensa ulkomailla vietetystä ajasta, jolloin ainoa vihreä koko solukämpässä oli saman lajin kasvi, itse ostamanani. Ovathan ne hitusen pakkasenkestäviä, helppohoitoisia, melko idioottivarmoja (tosin poikkeuksiakin löytyy) vihertäjiä, jotka ovat kiitollisia pienestäkin hoidosta ja palkitsevat omistajansa aina. Ja kai sekin jostain kertoo...on hyvä, että talossa on edes yksi sinnikäs kaveri. ;)

Kevään ensi merkit

Tuskin kukaan voi enää kiistää kevään verratonta tuloa keskuuteemme,
vaikkakin pientä lumetuksen yritystä oli tänä aamuna ainakin meidän pihalla...hrr...

Tähän aikaan vuodesta loikin pihalla kuin lapsi karkkikaupassa ja nyhrään jokaisen vähänkin kasvia muistuttavan eliömuodon luona tarkastellen, josko jostain pilkottaisi jotain vihreää/elonmerkkiä.

Minun riemukseni niitä löytyy, ja paljon. Syreenin ja marjapuskien lisäksi myös raparperi on lykännyt ensimmäiset lehtensä näkyville ja omenapuut seuraavat (tuskin kovin kaukana) perässä.

Lisäksi monet perennat ovat heränneet horroksestaan.
Suurimpana ylpeytenäni on peikonpähkinä, jonka ostimme mieheni kanssa ensimmäisenä yhteisenä kasvisijoituksenamme. Se on kulkenut mukanamme nyt kolme vuotta, eli kaksi kesää ja yhden muuton.

Viime talvena olin aivan varma, että kaveri kuolee, sillä pelkän hallaharson alla ollut pähkinäinen sai kokea muutaman päivän paukkupakkaset, ennen kuin heräsin horroksestani tajuamaan, että sehän pitäisi EHKÄ peittää hieman paremmin.

Niinhän siinä kävi, että sekin jäi ja kaveri sinnitteli koko talven harson varassa.
Aina välillä sitä tarkastelin ja totesin lumen sulavan harson vierestä nopeammin kuin muualta, rauhoittelin itseäni, että ehkä kaikki onkin ihan hyvin...
Ja kevään koittaessa, harson poistuttua, uusia silmuja oli jo tulossa!
HURRAA!!!
Mutta täytyy luvata, että ensi talvena en tätä virhettä tee. Aiheutuneista sydämentykytyksistä ei varmasti ollut kohtaus kaukana. ;)

Lisäksi eloon ovat pikkuhiljaa heränneet niin särkynyt sydän, kuin sen pikkusiskokin, pikku särkynyt sydän.


Kaksi suosikkiperennaani.


Onpa yksi leskenlehtikin eksynyt pihallemme ja myös ukonhattu tekee uhmakkaasti tuloaan.



Mutta, kevään airueista, ehdottomasta kärkikastista, krookukset sekä kevätesikot, ovat olleet kukassa jo melkein viikon! Samaten tulppaanit siinä vieressä versoavat jo kovin ponnekkaasti.





Myöskin anopilta viime kesänä siirretyt unikot (jotka kuolivat siirtoa seuraavan viikon aikana), ovat tuoneet karvaiset lehtensä kaikkien (eli minun) ihmeteltäväksi.
Älkää siis luopuko toivosta, vaikka taimet kuolisivatkin, ne kyllä selviävät. Ovathan unikot jotakuinkin rikkaruohoja, ja omaavat niiden kestävyyden. ;)




Oikein upeaa kevättä kaikille versobongareille!

Kuvaterkuin, Myyrä

P.S: Pahoittelen kuvien laatua, opettelen vielä käyttämään überhienoa digikameraa ja sen toimintoja. =D