Kesäherkkuja

Ah, nyt kai voitanee sanoa, että kesä on VIHDOIN täällä!

Ensimmäinen kesäkuun kunnon hellepäivä on saapunut ja sen innoittamana ajattelin jakaa teidän kanssanne pari hyvää reseptiä.

Viikko sitten juhlimme hyvän ystäväni kolmekymppisiä, jonne lupauduin tekemään ihanaisen raikasta raparperi-sitruunamehua. Omassa pihassa kun tuota raparperia on riesaksi asti, joten mielelläni sitä muillekin lahjoitan. Muodossa tai toisessa. ;)

Raparperi-sitruunamehu

1 kg kuorittuja, paloiteltuja raparpereita (eli n. 2 kg tuoreita varsia)
2 sitruunaa viipaloituna
1/2 kg sokeria
2 l vettä

Lisää paloiteltujen raparperien kanssa samaan astiaan sitruunat ja sokeri.
Kaada päälle kiehuva vesi, sekoita, kunnes sokeri on liuennut ja peitä kelmulla.
Anna seistä seuraavaan päivään, siivilöi ja laimenna maun mukaan.

Avot!

Itse käytän vettä laimentamiseen suhteessa 1:1, mutta myös maustetut ja peruskivennäisvedet käyvät. Ja lisäksi raparperiperkeet voi käyttää maittavaan piiraaseen. Suosittelen!


Ja sitten, eilen se iski.
Se suunnaton kaipuu päästä luonnon rauhaan, toteuttaa syvintä saalistusviettiään ja todistaa olevansa ravintoketjun huipulla.
Eli lähteä kalaan. Ongella. Ja madoilla. Isännän ja koiran kera.

Meillä on käynyt satumainen munkki saada talo järven läheltä, joka kuhisee kalaa ja kauniita rantoja. Ja vielä omistaa tontti, jonka jokaisesta multalapiollisesta löytää madon tai kaksi. Bravo!
Ja niin, matka alkoi. Ja kesti...melkein kolmatta tuntia. =D
Kalassa kuultua:
"Tatu, et mene sinne. Ei, EI! Nyt pois sieltä! P*rkele!" xD

Kyllä, siinä missä meidän suurin saalistuviettimme perustuu kohon liikkeiden seurantaan ja niiden tulkitsemiseen, koiramme vietti perustuu...noh, kohon seurantaan ja sen saalistamiseen...törppö. Tuossa kummallisessa styroxpallossa on jotain kerrassaan lumoavaa voimaa, kun rakkimme kirmaa pitkin joentörmää kohon luota toiselle ja huonolla menestyksellä yrittää niitä syödä...mutta lopulta se on jo hauskaakin.

Saaliina kolme ahventa. Ja lukemattomia irtipäässeitä särkiä (mikä ei sinänsä harmita) ja puhkisyötyjä matoja (mikä harmittaa).
Onneksi ruoan saaminen pöytään ei ole enää ko. asiasta kiinni, sillä perherauhahan siitä kärsisi. Ainakin miehen mielestä käy luonnon päälle, kun nainen saa kaikki kalat ja hän ei yhtään. Heh...suuri valkoinen metsästäjä on saapunut. ;)
Mutta kyllä pannulla oikeassa voissa paistettu kyrmyniska oli hyvää, vielä kun omasta kasvihuoneesta haki tilliä väliin. Ah!


Ja, mitäpä nainen olisi kokatessaan, ellei tekisi jälkiruokaa.
Olen jo pitkään haaveillut Schwarzwaldin kakusta, johon tulee rutkasti kirsikoita.
Siis niitä tuoreita ja aitoja, ei sokerilitkuisia könttejä. ;)
Vihdoin ja viimein niitä kaupasta sain ja monivaiheinen taipaleeni kohti valmista unelmajälkkäriä alkoi.
Hirmuisen vatkauksen, vaahdotuksen, sekoituksen, marinoinnin, liköörinmaistelun, paistamisen, testailun ja tarkan suunnittelun myötä, uurastukseni palkittiin.
Upea, mahtava, kaunis ja lumoava kakku oli valmis.
Jotkus haluavat peittää kakkunsa reunat siistiksi kermavaahdolla, mutta minusta tämän kakun tulee saada olla ja esiintyä ihan silteeltään. ;)
Reseptin löytää jokainen Ruokala.fi-osoitteesta ko. nimellä.


Herkutellen, Myyrä